Aamupäivällä löimme viisaat päämme yhteen ja aloimme treenaamaan koiruleita. Ja antoisaa oli!

Troippis aloitti ruudulla, jossa liukas alusta aiheutti ruudusta ulos liukumistaSilmänisku. Muuten ihan ok, mutta täytyy vahvistaa nopeampaa reaktiota up-käskyyn. Tämä myös merkillä. Ohjattu oli todella hieno. Edestä sivullesiirtymisissä on aikas hyvä. Toisinaan jää vajaaksi, tällöin otan uudelleen ja palkka tehdessä oikein. Teen tätä vain Piian valvovien silmien alla... Sitten katsottiin onko Troippis valmis luoksetulon takaisinketjutukseen... No, ei ole Hymy. Eli nyt vahvistan maahanmenoa pitkältä matkalta ja puun kierrolla treenaan ennakoimattomuutta. Kun nämä ovat kunnossa, niin sitten vasta saamme luvan ketjuttaa liikkeen.

Toisessa sessiossa otettiin seuraamista. Analysoitiin ensin, miltä näyttää namilla ja lelulla. Molemmissa edistää, mutta lelulla on parempi ilme. Eli lelulla jatketaan. Samalla siirrän oman katseen eteen ja palkkaan vain kun on oikealla kohdalla. Ja heti kun on yhtään edessä, niin otan peruutusta ja palkka. Toimi hyvin. Nyt vaan pitää itse olla tarkkana tämän asian suhteen, eli että kriteeri pysyy tarkkana. Jäävät ihan ok. Kakeissa takajalat saavat vähän liikkua taakse, jotta paino siirtyy taakse myös. Antoisat treenit, kiitos Piia jälleen kerran!!

Rupsu otti perussettiä, ensin ruutu, joka mallikas. Ohjattu mallikas myös, ensin palkka merkiltä, mutta palkkasin vajaaksi jäämisestä. Otin uudelleen ja nyt ok, ja palkaksi pääsi noutamaan kapulan. Luoksetulossa maasta sivulletuloa, jossa törmäsi. Eli nyt jälleen namipalkka, sillä ei kestä lelupalkkaa tästä. Seuraamisessa ei painanut, mutta oli vähän liian edessä jolloin poikitti vähän. Eli paikkaa taaemmas. Muuten mallikasta. Idarissa kaikki jäävät ok. Seisomisesta hieman ennakoi seuraamiseenlähtöä, otin muissa jäävissä asian korjaamista. Kakeissa istu, seis, maahan. Todella hyvin!

Zorro puuhasteli alussa kun rakennettiin kehää ja sai samalla flirttailla Ursulan kanssa. Vanhuksilla oli mukavaa.

Treenien lopuksi mentiin kimppalenkille Pyhäjärven jäälle ja voi kuinka koirilla oli mukavaa ja meillä kanssa. Kiitos Piia mukavasta seurasta jälleen kerran!