Hakuilemaan Hikiälle. Osaavia koiria oli mukava koulutella. Troippis tarttui jälleen piilojen kuljetusjälkiin ja maalimiehien menojälkiin :( Sillä on ihan liian hyvä nenä. Otin kuusi maalimiestä ja jouduin vähän korjailemaan pistoja juuri tarkan nenän vuoksi. Oli ihan motivoitunut ja myötätuulen puolelle teki todella hyviä pistoja. Viimeiselle pysähtyi ja jouduin lähettämään uudelleen. Pohdin Päivin kanssa tätä ja tultiin siihen tulokseen, että ei kannata ottaa kuutta maalimiestä, kun Troippe tavallaan kyllääntyy maalimiehiin. Eli matkaa lisätään vain tyhjien avulla ja maalimiesten määrä 1-4 ja tietenkin joskus voi olla enemmänkin. Aion myös lisätä motivaatiota radan loppuun eli toisinaan käytän siellä lopussa puolipakenevia esim. Ja muutenkin täytyy vähintään joka kolmas treeni tehdä jotain erilaista ja motivoivaa. Sitä niin helposti jumittuu treenaamaan samalla tavalla ja tämä tekee hommasta vähän tylsää... Ja Troipelle täytyy varmaan pääasiallisesti laittaa maalimiehet tallauksen aikana valmiiksi.

Toisella kierroksella otin tyhjän ja maalimiehiä eri kohtiin. Loppuun kaksi puolipakenevaa. Nyt nousi loppua kohden. Teki tietenkin huonoja pistoja niihin kohtiin mihin teki ensimmäiselläkin kierroksella ja hyvät pistot niihin mihin teki hyvät ekalla kiekallakin :) Nyt alkaa kiintorullan opetus, kun jotenkin tuo maastotyöskentely alkaa olla ihan kuosissa.

Tein vielä jäljen, alusta mukavaa sammalikkoa. Pituus noin 300 metriä ja ikä tunti. Jäljesti todella hyvin. Ilmaisut ok ja kulmat meni kuin juna.