Tulipa vietettyä kokonainen päivä Koivumäessä kera noin biljoonan hirvikärpäsen... Aloitettiin hakuilulla. Saija teki Troipelle noin 170 metrin radan (aloitettiin sadan metrin kohdalta, eli oli uutta aluetta kaikille), jossa 4 maalimiestä. Näistä ensimmäinen oli palkaamaton, toinen antoin nameja ja vasta kolmas ja neljäs palkkasivat kunnolla leluilla. Alueella oli paljon tyhjiä hämypiiloja.

En tienyt siis itse missä maalimiehet olivat. Troippikselle tuli vissiin ainakin 5 tyhjää ennen ensimmäistä löytöä. Hienosti eteni suoraan ja tuli itsenäisesti tyhjiltä pois. Kaksi kertaa tuli takaa pois, mutta muuten kääntyi hienosti eteen. Hienosti kaikki maalimiehet nousivat ja pistot olivat syviä. Yhden kerran yritin lähettää samasta kohtaa uudelleen, josta Troippis oli löytänyt äijän ja Troippis viisaana ei sinne lähtenyt :) en sitten alkanut Troippista simputtamaan, vaan lähetys toiselle puolelle, jonne teki erinomaisen piston. Toisen kerran pysähtyi, kun haistoi äijän keskilinjan toiselta puolelta, siirtyi siis sinne, mutta tuli pois, kun kutsuin. Uusi lähetys toiselle puolelle ja hyvin upposi.  Äijän olivat meidän uusissa luonnonpiiloissa ja hyvin nousi ne. Ilmaisut olivat erinomaiset. Taitava, taitava Troippe ja on jotenkin ihanaa pitkästä aikaa ajaa rataa koiran kanssa. Nyt teen pelkkiä edestä löytyviä äijiä. Ja sitten alkaa kiintorullan opetus ja sitten alkaakin Troippis olla kisavalmis hakuiluun haun ja esineruudun osalta.

Tästä Piian kanssa tottistelemaan. Aloitin Pk-noutokapulalla. Ensin hetsausnouto, ok. Sitten pelkkää kapulan tuontia ja tästä vapautus haarojen välileluun, hyvin!! Eteenmenoa vähän säädettiin, mutta hienosti menee kepille ja siellä maahan ja menee ilman keppiäkin hyvin eteen!! Kosketuskeppi  on ehkä maailman paras eteenmenon opetuskeino, tycker jag :). Lopuksi vielä lätkillä loivaa A-estettä. Meni hyvin, nyt tajusi idean. Asia piti vain opettaa, omistuista... Toisessa sessiossa hyppyä lätkillä, hyvin. Nostettiin 80 senttiin. Seuraamisessa vähän väisti aloituksessa eli en käytä enää kettaria. Sain hyviä pätkiä otettua. Lopuksi edestä sivulle siirtymisiä ilman pomppua. Tämä vaatii treeniä, mutta kyllä se siitä.

Lopuksi vielä esineruutu ja nyt 4 esinettä eri linjoilla. Hyvin nosti esineet ja luotutukset täydelliset. Palkka vasta neljännen esineen jälkeen. Hyvin!!

Sitten vielä porotuksen kanssa lenkille ja jouduin vähän kurmuuttamaan Troippea. Troippe rupeaa aikuistumaan ja rökitti Ihkua ihan turhanpäiten. No, minä raiveleihin kiinni muutaman kerran ja lopulta Troippe itse väisti tilanteita ja  tästä tietekin kehuin kovasti. Onneksi tuo Troippis on kuitenkin suhteellisen herkkä. Olipas mukava ja tehokas päivä ja kyllä Troippista jälleen illalla väsytti :) 

Haun jälkeen jäljelle, jonka Saija ystävällisesti talloi. Jälki piti ajaa tosi tuoreena ja se meni vahingossa jäljen päältä kerran. Laitettiin 6 keppiä jäljelle, joista nousi 3. Suoriutui jäljeltä, mutta ei aja riittävän tarkasti. Illalla otin konsultaatiopuhelun Minnalle ja uusilla vinkeillä jatkan huomenna, eli mä en voi sallia tuollaista jäljestystapaa vaan täytyy vaatia tarkempi jäljestystapa.