Piian kanssa maanantaitottistelut. Rupsu oli jälleen vähän huonolla fiiliksellä. Eli nyt täytyy tehdä Rupsulle motivaatiotreenejä ja tärkeintä on siis se, että olen itse oikealla fiiliksellä treenauksessa mukana. Ja vaihdan myöskin liikkeiden treenausjärjestyksen. Eli vaikeat liikkeet alkuun ja helpot loppuun. Näin ollen aloitetaan kakeista ja tunarista ja lopuksi ruutu sekä ohjattu. Muut liikkeet siihen johonkin väliin.

Robbanin paikallaistuminen oli ok. Seuraamiseen osasin nyt virittää hyvin. Luoksetuloa eri osia vahvistaen, hyvin. Ruudussa palkkasin ruuudussa olemisesta, hyvin. Ohjattunouto mallikas. Hyppynouto hyvä. Tunarissa lähti kakalle kentän reunassa olevaan puskaan, kun annoin luvan noutoon :) Siisti mies. Uudelleen ja toi oikean, mutta maisteli vääriäkin, eli nyt nameja väleihin. Kakeissa jumitti sitten ihan kunnolla :( Eli tätä täytyy treenata ja paljon, muistaen oikean asenteen ja superruokapalkkauksen.

Troippe oli hieno! Tehtiin kaikki AVO-liikkeet ja muut olivat täysiä kymppejä, mutta hypyn istuminen vaihtui maahanmenoon. Tämäkin saatiin kuntoon lopuksi. Paikallamakuusta sivulle nousua täytyy treenata. Koirakoulun aikana otin vähän seuraamista ja maahanmenoa viiveellä sekä luoksetuloja. Hyvin. Tästä lenkille Piian kanssa ja tämän jälkeen hakuuttamaan.

Otin etukulmat valmiina ja ekalta täydellinen ilmaisu ja tokalle suora palkka. Intoa oli ja hyvin meni :)