Piian kanssa perinteisesti treenattiin tokoa vimmatusti. Robban oli jotenkin vähän keskittymätön, taisi olla väsynyt ja kahden viikon treenitauko vaikutti varmaan myös. Sitten itseäni rupesi ärsyttämään Rupsun olemus ja sehän tietenkin vaikutti Rupsun toimintaan vielä enemmän. Pitäisi vain muistaa, että treeniä olisi pitänyt helpottaa, mutta ei sitä aina pysty :( Paikallaistumisessa Rupsu meni maahan, kävin korjaamassa ja sitten ok. Paikallamakuu ok. Seuraamisessa oli vähän innokas alussa ja jos nyt pikku hiljaa muistaisi, että täytyy vähän ottaa alle seuraamista ennen varsinaista aloitusta. Mutta lopussa seuraaminen oli ihan mallikasta. Idarissa oli seuraamisissa vähän poissaoleva, mutta muuten ok. Luoksetulossa kokeilin jälleen norskimallia ja muuten ok. Mutta kun otin kisamaisesti, niin seisominen aikas huono ja törmää perusasentoon tullessa. Tätä tarvitsee siis treenata. Ruutuun meni melko hitaasti, mutta hienosti keskelle. Nousi kuitenkin nuuskimaan ?? käskin uudelleen maahan. Loppu ihan ok. Ohjatussa ohjauksesta huolimatta otti keskimmäisen, tätä ei ole tapahtunut aikaihin. Otin uudelleen ja nyt hyvin. Tunarissa toi väärän, uudelleen ja nyt ok. Hyppynoudossa vähän kalisteli kapulaa, muuten ok. Kakeissa nousi hyvin istumaan. Eli pieniä huolimattomuusvirheitä melko paljon. Toivottavasti johtui väsymyksestä ja treenaamattomuudesta.

Troippe oli onneksi kuitenkin parempi. Kun tultiin kentälle rupesi haukkumaan mulle. Käännyin ja käveltiin autolle, kunnes hiljeni. Tämä toimi, kiitos Piia. Eli mitään ei tapahdu missään, jos mylvii. Seuraaminen oli hyvää käynnissä, juoksussa alkoi vähän edistämään. Korjasin tämän remmillä. Maahan meno sekä seisominen hyvin. Luoksetulo kisamaisesti, tosi hyvin. Kaketkin toimi ja hypyssä pieniä liikkeenohjaajan ohjauskämmejä, mutta koira meni hyvin. Paikallamakuu kisamaisesti, ok. Nouto oli myös hyvä. Eli treenin teemana oli kokeilla miten liikkeet sujuvat kisamaisesti. Ja ne sujuikin ihan hyvin, eli eiköhän sitä voisi ilmoittautua kokeisiin...  Mutta yksi hyvä huomio tuli, eli Troippe ei osaa mennä sivulta maahan, jos tulee viivettä ennen käskyä. Eli tätä täytyy treenata.

Koirakoulussa otin seuraamista häiriöissä sekä doggie-Zeniä. Vähän kokeiltiin seisomisien tarjoamista, mutta tämä ei oikein sujunut, kun penne oli ihan väsy jo silloin. Tästä vielä kimppalenkille Piian kanssa. Mukavaa oli.

Illan lopuksi jälki Troipelle ja nyt laitoin jäljelle 5 esinettä ja näistä kissanruokapalkkaus. Jälki oli M-kirjaimen muotoinen. Itse jäljestäminen sujui todella hyvin. Viettiä oli nyt mukavasti ja kulmat menivät kuin vettä vaan. Nyt mulla oli oikea jäljestyspanta ja liinakin :)  Mutta ne esineet... Ei kiinnosta ei. Eli nyt pysäytin esineille ja palkkasin hyvin. Esineiden jälkeen oli 4 tyhjää askelta, mutta silti olisi ajanut esineiden yli. Tarkastin Outin ohjeet ja siellä olikin, että 4 tyhjää myös esinettä ennen (tätä vähän uumoilinkin, mutta kaikkea ei aina muista kun on ihan uutta itselle). Ehkäpä tämä on avain onneen, toivottavasti. Otin jäljen jälkeen esineitä pellolla ja osaa kyllä erinomaisesti ilmaista esineet irrallaan jäljestä. Kokeilen seuraavalla jälkikerralla, että otan irrallisia esineilmaisuja juuri ennen jäljelle menoa ja superpalkka esineestä. Sitten itse jäljelle ja toivon, että reagoi esineeseen.