Olipas jälleen viikonloppu. Uudellamaalla treenaamassa ja koutsaamassa hakua. Aikas rankka viikonloppu, varsinkin kun sunnuntaina satoi vettä lähes koko ajan ja Tampereella kuulemma paistoi aurinko...

Troipen hakuilut menivät vähän huonosti, mutta nyt onneksi tuli jälleen pohdittua asiaa oikein kunnolla ja taitaapa valoa näkyä tunnelin päässä. Kiitos Päivi ja Marjo! Eli ajoin lauantaina Troipelle kaksi 200 metrin rataa ja hienosti penne pelitti muuten... eli teki syviä pistoja (tosin kääntyi taaksepäin, johtuen tuomarina siirtyvistä mm:stä) ja löysi maalimiehet. Mutta alkoi jälleen kysellä lähetyksissä. Jouduin korjaamaan ensimmäiseen etukulmaan, kun sinkosi sinne ja tänne. Tämän jälkeen kyseli seuraavalla pistolla, mutta lähti kuitenkin. Loppuradalla sama toistui. Iltapäivällä kokeilin lähetellä vähän eri tavalla. Mutta koira oli ihan lukossa, sain kuitenkin lähtemään jokaiselle pistolle ja kun pääsi "irti" minusta, niin työskentely mallikasta. Maastot olivat kivan haasteelliset, oli soramonttua sekä rinne alas. Mietiskelin illan, että mistä Troippe on nyt epävarma. Taitaa edelleen sekoittaa joko hajunhakuun, näytölle lähtemiseen... Huomasin, että olen tehnyt melko vaativaa rataa nyt jonkin aikaa ja tämäkin varmaan aiheuttaa kyseistä epävarmuutta. 

Sunnuntaina hain kaikilta maalimiehiltä hajut ja hienosti pelitti. Yksi maalimies oli majassa noin 4 metrin korkeudessa ja yksi maalimies puussa noin 3 metrin korkeudessa. Toisella kierroksella otin valmiina ja sekaan kaksi tyhjää ja lopetin treenin tyhjään ja tästä superpalkka koko porukan voimin. Mietin myös, että en kutsu tyhjiltäkään pois, kehun vain kun palaa keskilinjalle. Aloin vikalla kierroksella harjoitella hallintaa maalimieheltä poistuessa. Luulen, että tämäkin selventää kuviota. Mutta viimeinen kierros meni siis todella hyvin! Kotimatkalla konsultoin  Päiviä ja Marjoa ja nyt on selkeät kuviot. Otan kaavamaisesti aina kokonaisen ilmaisun viimeistä lukuunottamatta. Tuon koiran hallinnassa keskilinjalle maaalimieheltä ja tässä autan pakenevalla maalimiehellä minusta irtoamista ja että Troippe alkaa jo keskilinjalle saapuessaan orientoitua seuraavaan pistoon! Opetan samalla myös tyhjiltä leikkauksen seuraavalle pistolle. Nyt on kiva kun tiedän mitä treenata, kun tossa oli vähän kateissa tuo punainen lanka :) Ja nyt en myöskään laita maalimiehiä tuomarina! Katsotaan, joska tällä epävarmuuden häviäisivät. Kyllä nämä superviisaat herkkikset ovat kivoja...

Otin lauantai- ja sunnuntai-iltana jäljet ja nämä todella upeat. Pellolla oli harhoja ja hyvin selvisi näistäkin. Ekalla jäljellä 4 esinettä ja yksi kulma. Kaikki ok. Tokalla jäljellä 4 esinettä ja kaksi suoraa kulmaa ja yksi terävä kulma. Hyvin tämäkin ja nyt oli vielä vähän vaikeampia esineitä. Taitava, taitava Troippe!

.