Aamulla tokoteltiin pikaisesti Janitan kanssa. Sain hyvän vinkin nopeaan maasta sivulle nousemiseen. Eli nyt nousee todella nopsasti. Näin ne ongelmat korjaantuvat yksi kerrallaan... Hyppykin alkaa istumisella sujua. Tämä tosin vaatii vielä hiomista. Nyt olen muuten päättänyt kakejen suoritustavan. Eli opetan Troipen pitämään takajalat paikallaan. Talven aikana täytyy opettaa kaket kuntoon. Otin itsekseni omassa pihassa vielä hyppyä sekä luoksetulon seisomista käsimerkillä, toimii hyvin.  Kakejakin tuli hinkutettua ja tietenkin ihan liikaa... Mutta melko mallikasta on tämänkin, mutta parempaa lelulla kuin namilla.

Tästä Outin kanssa jäljestämään N-kirjainta. Jäljelle tuli kaksi 45 asteen kulmaa. Ensimmäinen kulma oli ihan ok, mutta toinen kulma oli ihan SUPER. En meinannut pysyä nahoissani ja sain Outilta noottia :) Mutta kun Troippe oli niiiiin hieno. Eli oli intensiivinen ja jälki onnistui hyvin. Tosin lopussa tuli joku ällöttävä kohta jäljelle ja Troippe olisi sen kiertänyt, en päästänyt pälkähästä ja lopulta jatkoi jäljestämistä iljettävän kohdan yli. Loppukipon ilmaisu oli huono. Mutta täytyy mökillä naksutella esineilmaisu ihan erikseen. Nyt teen kaksi jälkeä, jotka N-kirjaimen muotoisia. Täytyy huomioida, että tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta kulmiin nähden. Ennen terävää kulmaa 4 tyhjää ja sitten kulmassa molemmissa kantapäissä namit ja sitten 5 tyhjää, jonka jälkeen nameja jälleen. Seuraavassa jälkisessiossa M-kirjaimen malli ja tämän jälkeen lisätään M-kirjaimeen yksi suorakulma. Tyhjien määrä vaihteleva. Näissä harjoituksisssa suorat lyhenevät, jolloin vietti nousee.  Ja kun kulmat menevät hyvin, jätetään esim. keskimmäisestä kulmasta namit pois. Olisi aikas kiva, jos syksyllä olisi jo 60 asteen kulmat ja esineet hallussa. Jää nähtäväksi. Kiitos Outi jälleen ihan hirmu paljon, olet aarre :)

Iltapäivällä tokottelut Piian kanssa. Robban aloitti tunarilla, joka mallikas. Vahvistin puremattomuutta vetämällä nameilla sivulle. Toimi mallikkaasti. Noudon sivulletuontia otettiin myös. Melko hyvät,  korjaa kerran matkalla, mutta tähän ei oikein uskalla puuttua, muuten kuin yrittämällä palkata ennen korjausta. Hyppynoudossa törmäsi esteeseen menohypyssä, tämän jälkeen hyppäsi todella ilmavasti. Ei siis onneksi jäänyt mitään kammoa esteeseen. Luoksetulo läpijuoksuna ja Robbanilla oli tänään varastamispäivä, eli pylly pystyssä oli jo lähtemässä liikkurin käskytyksestä :) No, onnistui lopultakin. Lähellä itseäni sanoin sivu, jolloin ei törmännyt ja teki erinomaisen perusasennon. Puun kierrolla pysähdykset, erinomiset. Tässä voisin ottaa pidemmän matkan ja pysäyttää oikeasti oikealta etäisyydestä. Kakeissa istu-seiso ja palkka, tämä erinomainen. Lpuksi seuraamista, joka hyvää edelleen :) Tauon jälkeen otettiin ruutua, jossa ajautui vasempaan reunaan, otettiin lätkä ja tilanne korjaantui. Rupsu oli superinnokas. Treenisuunnitelma on ylläpitää kaikkia liikkeitä ja vahvistaa seuraavia asioita:

- tunarin puremattomuus

- ohjatun noudon kapulan hyvä luovutus ja vauhti

- seuraamisen askeleet ja istumiset sekä vauhdin vaihdokset

- luoksetulon sivulletulo ja pysäytysten nopeus

- kakejen varmuus.

Sitten Troya. Aloitettiin hyyllä, joka onnistui vaihtelevasti. Nyt täytyy vahvistaa istumista esteen takana paljon, ja kun tämä sujuu niin sitten vasta muut liikkeen osat. Kokeiltiin noutoa pitkästä aikaa, ihan ok. Mutta voimaa saisi olla enemmän. Luoksetulo kokeiltiin avomaisesti, ihan mallikas. Mutta voimaton sekin. Pohdittiin näitä liikkeitä ja nyt täytyy vaan tehdä supermotivaatio näihin molempiin! Eli alussa vähän hetsausta ja heti naksu kun on tulossa tai on ottanut kapulan, eli täytyy lähteä KOVAA! Ja sitten jätän palkkaamatta huonoimpia, tämä on mulle vaan niin vaikeaa...Jäävissä maahanmeno on hidas, tätä täytyy nopeuttaa namilla! Seisominen ok. Kaket melko hyvät, mutta nämä täytyy tehdä lelulla. Troippe treenaa nyt seuraavaa:

- luoksetulon vauhti!! Leluun vapautus

- luoksetulon seisominen kädellä ja sitten takaisinpäin ketjutus!

- noudon nopeus myös!

- hypyn istuminen ja tämän sujuessa loput osat

- maasta sivullenousu nopeasti

- kakejen maahan-istuvaihdokset, puhtaasti ja nopsasti

- paikallaolo ohjaajan ollessa piilossa!

Kylläpäs tuli jälleen pohdittua Piian kanssa, kiitos Piia hyvistä vinkeistä jälleen! Kyllä tämä tästä hiljalleen :)