Aloitin luoksetulolla ja kriteerinä oli vain, että Troya haluaa tulla mun eteen vauhdikkaasti. Otin lärpällä ja palloilla, toimi hyvin varsinkin kahden pallon leikkinä. Laitoin pallon selän taakse lopussa ja silti tuli hyvin eteen. Mutta sitten törmäsi minuun ja tämän jälkeen aloitti jälleen hidastelun. Eli on aikas herkkä minun suhteen kuitenkin. Eli tässä taitaa olla yksi osasyy ongelmaan. Mutta aion jatkaa samalla tavalla ja katson miten asia edistyy. Nyt voisin kokeilla, että palkkaan frisbeellä tästä kuitenkin, sillä tästä palkittuu kuitenkin parhaiten. Mutta täytyy yrittää sitten palkita mahdollisimman nopeasti kun tulee eteen tai tässä voisi käyttää myös naksua. Mutta tuleeko sitten väijymisongelmaa, jää nähtäväksi.

Seuraaminen oli hyvää ja otin myös käännöksiä sekä sivulletuloa, hyvin. Jäävät onnistuivat todella hyvin! Ja lopuksi paikallamakuu 6 minuuttia, oli kuin patsas! Taitava penne!!