Sunnuntaina treenattiin oikein kunnolla maastojuttuja. Aloitettiin Susannan kanssa esineruudulla. En ottanut Troyaa tallomaan mukaan. Alueella oli kolme esinettä. Troya lähti ihan hyvin ensimmäisellä pistolla suoraan taakse. Löysi takaisintullessa keskiesineen. Palkkasin koiran. Uusi lähetys ja nyt juuttui tallauksiin. Jouduin kulkemaan syvemmälle, jotta sain etenemään taakse. Tarttui myös nostettujen esineiden hajuihin. Jaksoi hyvin etsiä ja löysi kaikki kolme esinettä, mutta en halua, että jäljestää ruudussa. Nyt täytyy talloa yksin ruutu ja sitten avustaja saa viedä koiran nähdessä esineen takalinjalle. Eli saatava ajatus takalinjalle niin, ettei ehdi juuttua jälkiin alueella. siis nyt täytyy aloittaa esineruudun systemaattinen treenaaminen.

T'ämän jälkeen hakuilemaan. Troya otti neljä maalimiestä valmiina ja kaksi viimeistä haettiin hajumielikuvalla. Treeni meni tosi hyvin. Eteni suoraan ja oli innokas! Ensimmäisen kerran otettiin näin monta maalimiestä.

Sitten vielä peltojälkeilemään. Tein jälleen jäljen vastatuuleen. Nyt tuuli haittasi enemmän ja Troya ei ollut riittävän nälkäinen. Eli ei ollut täysin intensiivinen. No, ei kannata mennä jäljelle väsyneen ja nälättömän koiran kanssa. Melko hyvin Troya kuitenkin jäljeltä suoriutui, mutta olisi saanut olla parempi.

Iltapuuhana olen nyt perjantaista lähtien ottanut tunnaria iltaruuan yhteydessä. Lattialla on muutama kapula ja yksi on minun hajuinen. Palkkaa saa kun haistaa oikeaa kapulaa. Tämä tuntuu edistyvän kivasti eli oikea kapula nousee melko usein.