Aamu aloitettiin lenkkeilyllä kera kahdeksan bordercollien eli Janita oli meillä yökylässä viikonlopun koirinensa. Olen tosi tyytyväinen koiriini, ei ollut mitään kahnauksia, vaikka laumassa oli sekä uroksia että narttuja. No, Janitan koirathan ovat tunnetusti erittäin hyvä tapaisia. Perjantaina olin muuten kuuntelemassa Janitan henkisen valmentautumisen luennon. Oli hyvä ja hyödyllinen luento. >Perjantai-iltana katsottiin Troyan "ongelmaliikkeitä" eli tunaria ja kakeja. Tunariin sain hyviä vinkkejä. Eli Troya on liian hätäinen ja nyt laitetaan paljon kapuloita ja oikean kapulan luokse nameja. Toimi hyvin (kokeilin 3 kertaa viikonlopun aikana). Kakeissa liikkuu seisomisessa myös etujaloilla taakse ja tämä täytyy koulututtaa pois. On muutenkin liian hektinen eli täytyy opettaa olemaan kakeissa paikoillaan :) Muuten Janita kommentoi, että Troya on tasapainoinen koira, jonka vietti nousee supernopeasti, mutta kun lopetetaan se vietti myöskin laskee yhtä nopeasti. Ihana ominaisuus. 

Ensin jäljestin Troyan kanssa. Meidän jäljen poikki meni vanha jälki myös, jähän penne vähän reagoi. Pysyi kuitenkin omalla jäljellä! Eli oppia ikä kaikki, hyvien kokemusten kautta homma etenee. Kulma meni kohtuullisesti. Eli pientä hakemista oli. Jäljeltä suoraan hakutreeneihin. Kokeilin 8 maalimiestä, jotka olivat valmiina. Troya meni kýllä tosi kivasti. Otin Troyan ensimmäisenä eli maalimiehille ei mennyt mitään jälkiä. Ensimmäiseen etukulmaan lähetin itse koiran väärästä kohdasta ja jouduin korjaaman suuntaa eli kutsuin Troyan nätisti pois ja lähetin syvemmältä uudestaan. Toiseen etukulmaan lähti myös vähän vinoon ja jouduin korjaamaan. Onneksi penne ei välitä negatiivisesti korjauksesta vaan lähtee tämän jälkeenkin innokkaasti etsimään. Loput pistot menivät tosi kivasti. Vauhti pysyi samana koko ajan ja nenä oli mukana koko ajan myös ! Viimeiselle yritin korjata kun 50 metrissä kääntyi taaksepäin, mutta korjasi itse samanaikasesti. Maasto oli aikas vaativa, vasen puoli oli osittaista pöheikköä ja oikea puoli nousi jyrkästi ylöspäin. Tästä huolimatta Troya meni upeasti, on se vaan niin hieno hakukoiran alku.

Treenien jälkeen tuli Henkka perheineen kyläilemään ja Menna 1,5 vuotta pelasi koirien kanssa. Koirat oli tosi hienosti Mennan kanssa, vaikka lapsikokemuksia ei juuri ole. Pennekin vain katseli ja oli nätisti vaikka Menna pelasi koirien leluilla. Ilta menikin Janitaa, Jaakkoa ja Henkkaa viihdyttäessä. Mukavaa oli.