Torstaina olikin varsinainen tottistelupäivä. Treenit alkoivat Piian ja Uldan kanssa. Robban teki kaikki liikkeet todella kivasti. Oli hyvällä tuulella ja vauhdikas. Seuraamisessa täytyy intoa vähän laskea, jotta painaminen häviää (toivottavasti). Ja tietenkin tulee palkata vain oikeanlaisesta seuraaamisesta. Paikallaistuminen ei oikein sujunut. Alussa toimin liikkeenohjaajana Uldalle ja Robban läsähti maahan jo alkumetreillä. Otettiin uudelleen ja väijyin puiden takana ja kun Robban meinasi mennä maahan annoin uuden istu-käskyn. Pysyi hyvin loppuajan. Ehkä tämä oli ihan hyvä juttu kun pystyin korjaamaan/estämään virheen. Tosin nyt ei ollut ketään liikkeenohjaajana seisomassa koirien läheisyydessä, Robban on aikaisemminkin mennyt maahan kun ei ole ollut kukaan "vahtimassa". Tästä eteenpäin otan vain kun on liikkeenohjaaja näkyvillä :) Kun Robban on tuollainen tapaeläin, niin ei pidä muutella olosuhteita. Mutta muuten oli oikein ilo treenata Rupsun kanssa. Nyt on koko talvi aikaa hioa liikkeitä, kun en ajatellut tämän vuoden puolella kisata tokossa. Zorro kävi kans vähän viihdyttämässä itseään tokoilun merkeissä.

Troya otti tottiksessa seuraamista, joka oli nyt hyvää. Istumista, joka alkaa sujua myös. Vauhti nouto ja luoksetulo sujuvat nyt hyvin! Uutena asiana otettiin kosketuskepillä eteenmenoa ja hienosti penne hoksasi mistä on kysymys! Positiivinen vahvistaminen on kyllä ihana juttu! Koirista tulee helposti oppivia ja kekseliäitä. Tottiksen jälkeen vielä jäljestettiin ja sujui hyvin. Tosin yhdessä kohtaa hieman harhaili ja mä tyhmä vielä päästin, mutta hyvin itse palasi jäljelle. Alue oli vaikea, sillä siinä oli paljon harhajälkiä. Muu osa jäljestä meni tosi hyvin! Ja loppupurkin ilmaisu oli erinomainen.