Uskomatonta, mutta totta! Robban se jaksaa yllättää, jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että Ropsusta tulee piirinmestari... En olisi kyllä uskonut.

Kisat pidettiin eilen Valkeakoskella. Aamu alkoi sateisena, mutta onneksi kisojen aikana sateli vain hieman. Olen tyytyväinen Robbanin suoritukseen. Robban oli hyvässä mielentilassa, oli virkeä ja onnnellinen. Huolimatta siitä, että itse jännitin alkuliikkeissä tosi paljon. Kiva oli myös huomata, että Robban osaa jo odottaa kehästä ulosseuraamisessa, että palkka tulee pian. Näin ollen Robban palkittuu kisoissakin hyvin. Paikallaolot meni hyvin, tuomarilla oli melko tiukka linja ja hän vähensi vinoista asennoista hieman pois. Robban oli juuri niin hyvin paikallaoloissa kun osaa. Sitten seuraamiseen, joka oli aikas hyvää. Ei painanut ja piti hyvin kontaktia. Mutta liikkeestä istuminen oli ällöttävää märkään nurmikkoon ja nämä jäivät tekemättä ja pisteet putosivat seiskaan. Luoksetulossa oli todella pitkät välimatkat, tästä 9. Liike vauhdikas ja hyvä. Ruutu oli hyvä, 10. Hyppynouto myös 10. Sitten tauolle. Toka osuus alkoi idarilla, jossa herra ei voinut loppuseuraamisen jälkeen istua... Ja makuuasento oli tuomarin mielestä hieman vino, 8.5. Ohjattu nouto 10. Tunarissa haisteli hyvin ja otti oman heti suuhunsa ja toi purematta mun eteen... mutta sitten pudotti kapulan ja oli sen näköinen, että hyi miltä tuo kapula maistuu. Nosti itsenäisesti kapulan kaksi kertaa pudottaen alas, lopulta sanoin tuo ja Robban luovutti kapulan. Tästä siis 0, mutta olin tyytyväinen kun itse nenätyöskentely meni erinomaisesti. Ja kakeissa teki kaikki asennot vauhdikkasti ja ekalla käskyllä! Oli hieman vinossa ja 9.5. Kokonaissaldo 267 pistettä ja luokkavoitta ja piirinmestaruus!! Hyvä Robban!

Iltapäivällä treenasin Zorron ja Troyan. Zorro otti hieman tokoa ja esineruudun takapellolla. Zorrolla oli superkivaa! Troya otti kaksi esinettä ja oli kyllä vauhtia, jopa niin paljon, että nenä taisi aueta vasta 50 metrissä :) Mutta molemmat esineet löytyivät mallikkaasti. Nyt taidan ottaa esineruutukuurin, jotta päästään vähän siinä eteenpäin. Tottistelin myös Troyan kanssa. Luoksetulossa ja noudossa palkkaan nyt heti alusta, jotta saan vauhtia nopeammaksi. Nämä molemmat oli tänään hyvät! Otin myös asentoa edessä, ok. Seisominen oli erinomainen. Seuraaminen myös. Hyppynouto ei oikein toiminut, kiersi takaisintullessa, täytyy siis tämäkin asia opettaa (niin kuin kaikki asiat kannattaa). Itse hypyt hyvät ja nyt osaa jo seisoa hienosti hypyn takana. Lopuksi otettiin paikallaistuminen ja siitä vapautus ruokakupille.