Siis Robbanin TVA-tittelistä. Robban oli tänään tokokisoissa edustamassa Tamskia Tamskin ja Levekin välisessä seurakilpailussa. Olen tosi tyytyväinen Robbanin suoritukseen, oli tosi kivalla fiiliksellä kisassa mukana.

Aloitettiin paikalla istumisella, jossa Robban oli mennyt juuri ennen ajan loppumista maahan eli tästä nolla. Nyt vain täytyy treenata pidemmällä ajalla. Sitten oli ruutu, joka oli tosi hyvä, 10. Sitten ohjattu, josta 9,5, lähti sivulta ylös ennen tuomarin kiitosta. Kakeista 9, muuten tosi hyvä, mutta ekaan istumiseen tarvittiin kaksi käskyä. Seuraaminessa kontakti erinomaista, mutta oli liian tiivistä, 8.

Seuraava osio alkoi tunarilla, tästä 9, juuttui nuuskimaan jotain ihanaa hajua ennen kapuloiden nostoa, muuten ok. Idari oli hyvä, mutta tiiviistä seuraamisesta 9. Sitten luoksetulo, josta 9, muuten hyvä, mutta törmäsi mun jalkaan sivulletulossa. Lopuksi hyppynouto, joka täydellinen 10.

Paikalla makuussa ei noussut ensimmäisellä ylös, muuten ok, 8. Kokonaissaldo 264,5 pistettä ja ykköstulos sekä toinen sija. Pitkäniityn Tiinan Tippa voitti tullen samalla valioksi, Onnea Tiinalle ja Tipalle!

Nyt on puolitoista kuukautta aikaa hieroa liikkeitä ja sitten viimeisen ykkösen jahtiin :) Kiitokset kaikille treenikavereille!

Zorrolla ja pennellä oli tänään vapaa päivä ja Troyasta huomaa, että energiaa on vähän ladattuna...