Olipa ihanaa kun tänään ei ollut mitään pakollista menoa. Kuntosalilla toki kävin, mutta muuten olin kotosalla koko päivän. Aamulla nukuttiin pitkään ja ennen "aamulenkkiä" jäljestin Troyan kanssa. Meni todella hyvin. Jäljellä oli jauhelihaa ja nappuloita. Nyt meni tasaista vauhtia ja ei rynninyt pahasti ja malttoi syödä namitkin jäljeltä. Mietin aikaisempia jäljestyksiä ja huomasin, että melkein aina olen tehnyt jäljen "viimeiseksi"eli Troyan on tehnyt kaikenlaista ennen jälkeä. Eli penne on voinut olla väsynyt ja tämän takia jäljestyäminen ei ole ollut parasta mahdollista. Nyt täytyy jäljestää virkeällä pennulla ja katsoa onko tämä avain onneen :) Lenkillä pojat pääsivät uiskentelemaan ja Troyakin uskalti ihan uimalla hakea kepin. Ja yhdessä vaiheessa loiskutti etujaloilla vettä ja haukkoi sitä suuhunsa, hauska penne!

Robban otti päivätorkkujen jälkeen tottista. Ohjatussa meni taas kaksi kertaa keskimmäiselle,  mutta sain molemmilla kerroilla ohjattua sen oikealle kapulalle. Tästä on nyt tainut tulla tapa. Täytyy ottaa nyt keskimmäinen vähäksi aikaa pois ja tuoda se sitten pikkuhiljaa takaisin. Luoksetulon seisominen oli nyt hyvä. Kaket ihan ok. Tosin nyt voisin alkaa tehdä niin, että otan vain yhden noston/sarjan ja siitä palkka. Eli en hinkuta kakeja, sillä se ei sovi Robbanille. Tämän jälkeen Troya ja Zorro otti esineitä pellolla. Talloimme aluksi yhden kaistan ja jätin sinne kaksi esinettä. Troya haki hyvin esineen, tosin pudotti sen matkalla, mutta haki sen itsenäisesti minulle uudestaan. Zorro haki tämän jälkeen oman esineensä. Sitten tehtiin uusi kaistale ja sinne myöskin kaksi esinettä. Troya lähti vain 10 metriä ja pysähtyi katselemaan Zorroa, otin muutaman askeleen kohti Troyaa ja hyvin penne lähti kohti takareunaa löytäen hyvin esineen. Tuli esineen kanssa tosi nopeasti mun luo. Ja sitten Zorro haki vielä omansa.

Tämän jälkeen koirien harjaus ja kynsien leikkuu. Isot pojat lähti lenkille ja Troya jäi minun kanssa tottistelemaan. Kaket oli aiheena ja ne meni kivasti. Nyt Troya on oppinut ottamaan namista kopin. Hyvin nousee seisomaan taaksepäin ja istuminenkin on melko hyvä.

Ja nyt lähdetään mökille saunomaan.