Olipas kaunis viikonloppu! Aikas omituista, että huhtikuussa puolessa välissä on yli 20 astetta lämmintä. Huomasi, etteivät koirat olleet vielä oikein tottuneet näin kuumiin keleihin. Ja Robban onkin koko kesän kovin herkkä kuumuudelle. Zorroon kuumuus ei ole koskaan vaikuttanut ja Troyasta en osaa vielä sanoa. Toivon kovasti, että Troya olisi Zorron kaltainen...

Lauantaina olin kouluttamassa hakua briardeille Tampereella. Meillä oli mukava porukka koolla ja treenasimme tehokkaasti kaksi kierrosta kahdeksalla koiralla. Siinähän se päivä meni mukavasti :) Troya otti ensin ihan tavallisen tuuli-ilmaisutreenin. Maalimiehet olivat tosi hyvin piilossa, yksi oli naamiointiverkon alla, yksi kaatuneet kuusen alla ja viimeinen hakkuulla hakkuujätteiden takana. Troya meni vallan mallikkaasti ja ei ahdistunut yhtään vieraista maalimiehistä. Toisella kierroksella menin eteenpäin ja otin tallatulla alueella ja vielä tuulenhakumielikuvalla. Ei alkanut jäljestämään. Nyt menin suoraan maalimiehelle hakemaan hajua ja lähetin tätä meidän omaa hajutunnelia pitkin Troyan maalimiehelle hajun haun jälkeen. Näitä tehtiin kaksi vastatuuleen ja yksi myötätuuleen. Meni tosi hyvin. Tosin Troya ei olisi halunnut lähteä maalimieheltä pois kun haettiin hajua :) Lopuksi leikittiin vieraiden kanssa patukalla ja tämäkin oli Troyasta vallan mukavaa. Rankan hakusession jälkeen oli Tavesin saunailta, jossa ilta menikin mukavasti rentoutuessa mukavassa seurassa.

523291.jpg

Sunnuntaina otettiin ennen hakutreenejä Susannan kanssa tokotreenit Robbanin ja Iineksen kanssa. Oli melkoinen helle. Robban teki istumisen, paikallamakuun, seuraamisen, luoksetulon, idarin sekä tunarin hyvin. Ruudussa meni sivusta sisään ja  kakeissa ei sitten aikonut tehdä asennonvaihdoksia lainkaan :( Kyllä tämä tokoilu on ihanaa... Aina joku menee pieleen. No, kaokokäskyt on meidän yksi ongelmaliike ja kuumalla väsyneenä voi olla tosi haastavaa saada Robban toimimaan siinä. No, kokonaisuutena kuitenkin ihan hyvät treenit. Troya otti pari luoksetuloa ja vähän seuraamista. Seuraamisesta piti kyllä karata Susannan tykö välillä, kun Susanna on ihana maalimies :) Tokottelusta mentiin suoraan hakutreeneihin. Troya aloitti alueen tallaamisella. Sitten otettiin kaksi hajunhakua niin, että kiersin maalimiehelle hakiessa ja tullessa. Ja sitten lähetin suoraan maalimiehelle. Troya meni kuin vanha tekijä. Irtosi 50 metriä ja eteni suoraan maalimiehille. Maalimiehet toivat Troyan keskilinjalle liikkuen samalla alueella eteenpäin. Vika otettiin vastatuuleen ja ilman mitään apuja. Maalimies on noin 30 metrissä. Lähetin Troyan teki ensin yhden lyhyen luikauksen, mutta sitten jatkoi itse hyvin eteenpäin ja sai maalimiehestä hajun. Eli varsin onnistunut pisto!! Olen kyllä todella tyytyväinen Troyaan. Sillä on kyllä hyvät ominaisuudet hakukoiraa ajatellen. Treenien jälkeen lenkitin kaikki koirat ja kun oltiin hakualueella, Troya kulki nenä ilmaa nuuskien ympäri hakualuetta, jos sinne vaikka olis jäänyt joku äijä :)

Zorrolle oli kolme maalimiestä alueella. Zorro risteili todella upeasti alueella. Ja teki täydellisen 200 metrin radan. Sillä seurauksella, että oli ihan kolmijalkainen illalla treenien jälkeen. Ontui toista etujalkaa tosi pahasti. Nyt vain lepoa ja kipulääkitystä. Toivottavasti ei ole mitään pahaa. Voi olla, ettei Zorro kestä enää noin pitkiä ratoja kun se menee ihan täysillä koko ajan. Ikävää.