Huh olipas koiramainen sunnuntai! Aamulla vietin laatuaikaa perheemme uuden tulokkaan parissa eli Troya 12 viikkoa pääsi aurinkoiselle aamulenkille metsään ja sitten käytiin kävelemässä Bauhausin rautarappusia, joita Troya reippaasti asteli ylös ja alas. On kyllä ihanaa lenkittää pentua ihan yksikseen ja hyvin huomaa, että ei ole meno yhtä reipasta kuin Robbanin ja Zorron ollessa tukena ja turvana. Vaikka välillä tuet ja turvat vähän äriseekin :) Täytyy nyt ryhdistäytyä ja pyrkiä ulkoiluttamaan Troyaa kerran päivässä ihan yksikseen minun kanssani.
Aamulenkin jälkeen suuntasimme Ylökin matchShow:n Iitan ja Troyan voimin. Iita on yhdeksän kuukauden ikäinen shelttinarttu, joka asustaa äitini luona, mutta minä treenailen sen kanssa alikiitoa ja näyttelyissäkin täytyy tässä piakoin piipahtaa. Iita oli hyvin reipas mätsärissä, vaikka paikalla oli tosi paljon koiria ja tilana oli pienehkö parkkihalli. Iita sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut punaisissa. Mutta nätisti Iita esiintyi, joten hyvillä mielen suuntaamme Tampereen KV-näyttelyyn viikon kuluttua. Troya oli vain turistikoirana paikan päällä treenaten kontaktia, sivulle tuloa ja seuraamista. Troya on kyllä ihanan keskittymiskykyinen ja ahne. Se unohtaa kaiken muun kun on vain nameja lähistöllä. Tottistelut lopetettiin repimisleikkeihin. Treenailujen jälkeen Troya vain hengaili paikan päällä makaillen maassa ja ihmetellen maailman menoa.
Mätsäristä menimme suoraan Pirkkalaan hakutreeneihin, jossa tuuli oli meille suotuisa! Troya otti kaksi äijää tuuli-ilmaisulla ja meni tosi kivasti. Pieni koira oikein kiemurteli löytämisen onnesta. Troyassa on kyllä hakukoiran ainesta, joskohan se täyttäisi Zorron paikan hakuareenalla.... Sitten Troya oli vielä alueen tallomisessa mukana syöden maalimiehiltä namia ja lopuksi vielä leikittiin tarmokkaasti leluilla.
Zorro teki noin 150 metrin radan, jossa oli 3 maalimiestä. Zorro työskenteli todella hienosti, oli suorat ja syvät pistot, myöskin vastatuulen puolelle. Etukulmaan jäi kuitenkin äijä kun Zorro meni metrin päästä ohi, mutta väärältä puolelta tuulta :(  Meillä oli jälleen kerran mukavat hakutreenit ja koiruudet meni kaikilla kivasti.
Treenien jälkeen vielä äänestykopilla käynti ja koirien lenkitys.  
Tässä muutaman viikon ikäinen kuva Troyasta:
458391.jpg